FI
EN

Kunnianosoitus suomalaiselle työlle -
100 vuotiaan Suomen kunniaksi

Kotimaamme täyttää 100 vuotta 6. joulukuuta 2017. Kun ulkomaalaisia pyydetään kuvailemaan suomalaisia, usein nämä seikat tulevat esiin: suomalaiset ovat nöyriä sekä kovia tekemään töitä. Ehkäpä siksi 52 % meistä suomalaisista kokee, että voisimme olla entistä ylpeämpiä tekemästämme työstä.[1]

Halusimme muistuttaa meitä suomalaisia, että voimme ylpeinä juhlia hullua, innovatiivista sekä periksiantamatonta työtämme, jota jokainen suomalainen ennen, nyt ja tulevaisuudessa tekee. Ja siksi järjestimme tämän konsertin.

Tiesitkö tämän?

Kaikissa metsäkoneissa oli polttoaineena Neste MY uusiutuva diesel™, joka on valmistettu 100 %:sti jätteistä ja tähteistä. Lue lisää tästä suomalaisesta mestariteoksesta osoitteesta neste.com/nestemy). Lisäksi koneet voideltiin Nesteen huippulaatuisilla voiteluaineilla.

Hyväntekeväisyyshanke suomalaisen työn tulevaisuuden tueksi

Uskomme, että kaikilla on oikeus tehdä työtä. Ja me emme ole yksin. Siksi haluamme tällä teoksella tukea työttömiä.

80% pitkäaikaistyöttömistä ovat motivoituneita hankkimaan töitä[2]

Avarassa Suomen maassamme työpaikat eivät ole aina helppoja löytää. Haastatteluun on usein haastavaa päästä pitkien välimatkojen takia ja työn saaminen vaatii useamman matkan.

Suomessa keskimääräinen matka kotoa töihin on noin 16 km[3]

Erityisesti maaseudulla asuvien ihmisten täytyy kulkea pitkiäkin matkoja päästäkseen töihin. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen lakiasetuksen mukaan työttömän tulee hyväksyä työtä yhä kauempaa, mikä vaikuttaa siihen, että työttömien täytyy yhä useammin omistaa auto.

Lakiasetuksen mukaan työttömän tulee hyväksyä työpaikka 80 km kilometrin säteellä kodistaan

Suomen laajin huoltoasemaverkosto Neste yhdessä Työttömien keskusjärjestö ry:n kanssa haluaa ojentaa auttavan kätensä helpottaakseen työttömien työnhakua.

Jokainen Finlandia by Forest Machines – a Tribute to Finnish Work -videon katselukerta kerryttää hyväntekeväisyyspottia. Kun saavutamme 100 000 katselukertaa, Neste lahjoittaa 20 000 € edestä polttoainetta työttömille.

Katselukertojen tilanne tällä hetkellä

100 000 katselua = 20 000 € polttoainetta

Tavoite saavutettiin 32 tunnissa. Kiitos!

Kampanjan tavoitteena ollut 100 000 katselukertaa täyttyi ennätysajassa - siksi haluammekin korottaa kampanjan panoksia sekä haastaa siihen myös muita mukaan! Tavoitteenamme on vähintäänkin kaksinkertaistaa lahjoituspotti, mikäli videon katselukerroissa päästään miljoonaan.

1 000 000 katselua = 40 000 € polttoainetta.

Kiinnostaako nähdä kuinka taideteos tehtiin?
Katso video kulissien takaa.

Tahdotko kuulla lisää teoksesta ja hankkeestamme?
Tai tukea suomalaista työtä kanssamme?
Ota yhteyttä.

Tietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiiin eikä luovuteta kolmansille osapuolille.

Thank you for your submission!